'Jokainen on maailman paras oma itsensä' - Avoimuus - Vastuullisuus - 'Kissa pöydälle' - Luovuus ja rohkeus - ❤
Opisto
Pirkanmaan Tanssiopiston juuret juontavat vuoteen 1974, jolloin Irmeli Lehtinen perusti balettikoulun Lempäälään. Vuonna 2004 nimi muuttui Pirkanmaan Tanssiopistoksi ja Elina Berg siirtyi vetämään tanssiopistoa. Lukuisat ovat ne tanssinharrastajat vuosikymmenien saatossa, jotka ovat saaneet eväitä elämänsä varrelle pitkäjänteisestä ja antavasta tanssin opiskelusta. Nyt tanssia opiskellaan peräti jo kolmannessa polvessakin. Tanssiopistolla voit harrastaa kerran viikossa, omaksi iloksi tai vaikka toisen harrastuksen tueksi sekä tavoitteellisesti aina ammatilliset opinnot päämääränä.
Vuosittain tanssiopistolta hakee ammatilliseen koulutukseen nuoria tanssijoita ja Lempäälä on tullut tunnetuksi laadukkaasta opetuksestaan ja useista produktioistaan myös eri taiteen alojen ammattilaisten kanssa mm. Tanssijaksot, Yle Galaxi 2022-2023, Tanssiva kuvakirja, Ti-Ti Tuotanto Oy 2020, Lumikki ja 7 kääpiötä/Kehitysvammaisteatteri La Strada 2018-2019, Tampere Filharmonian joulusatu 2014, Luokkaretki kuuhun /Tampere Raw-Eppu Nuotio-Markus Fagerudd 2012, laajan tanssiteatterin teokset /Jummi Jammi orkesteri.
Toimitilamme sijaitsevat Ideaparkissa, jossa käytössämme on 3 tanssisalia asianmukaisin varustein. Meidät löydät Ideaparkin 2. kerroksesta ja D-ovelta saapuessasi liukuportaat ylös, käänny vasemmalle ja olet perillä.
Lämminhenkisyys, välittäminen ja jokaisen huomioiminen omista lähtökohdista käsin on tärkeää meille. Jokainen opettaja on alansa ammattilainen ja teemme työtämme rakkaudesta tanssiin ja sen opettamiseen.
Tanssiopisto on hyväksytty antamaan taiteen perusopetusta laajan ja yleisen oppimäärän mukaan jo vuonna 1993. Opetus on tavoitteellista ja etenevää sekä mahdollistaa monipuolisesti osaamisen kehittymisen sekä onnistumisen elämykset ammattilaisten ohjauksessa. Toiminta koostuu tasoittain etenevästä viikoittaisesta opetuksesta, intensiivijaksoista, workshopeista, näytös- ja esiintymistoiminnasta, yhteistyöstä muiden kulttuuritoimijoiden kanssa sekä arviointi- ja kehitystyöstä. Yleinen ja laaja oppimäärä tarjoaa oppilaille oman kiinnostuksen ja resurssien mukaisen mahdollisuuden harrastaa juuri itselle sopivalla tavalla.
Pirkanmaan Tanssiopisto on voittoa tavoittelematon osakeyhtiö.
Henkilökunta
Elina Berg
jazztanssi, lyrical, tanssiteatteri

Elina on ollut tanssiopiston rehtorina vuodesta 2004 ja toimii myös jazztanssiryhmien erikoiskoulutuksen, lyricalin ja tanssiteatterin opettajana. Pitkän linjan ammattilainen on opiskellut useita eri lajeja, tanssityylejä ja didaktiikkaa niin kotimaassa kuin ulkomailla.
Rehtori- ja koulutusjohtamisen opinnot Elina on suorittanut Jyväskylän yliopistossa. Hän on Suomen Tanssitaiteilijaliiton hyväksymä opettaja ja tanssiopisto kuuluu Suomen Tanssioppilaitosten liittoon sekä DaCi:iin (Dance and the Child International).
Elinalla on takanaan myös pitkä ura viestintä- ja markkinointitehtävissä liike-elämän palveluksessa. Hänellä on tanssiopintojen ohella usean vuoden musiikkiopinnot, teatteri- ja tanssiopintoja Teatterikorkeakoulussa sekä psykologian, filosofian ja tiedotusopin opintoja Tampereen yliopistossa. Pirkanmaan Taikalamppu –lastenkulttuuriverkosto ja Tampereen kaupunki myönsivät Elinalle Lampun henki –palkinnon lastenkulttuurin hyväksi tehdystä työstä v.2009. Vuonna 2017 Lempäälän kunta palkitsi Elinan Emil Edner -mitalilla Lempäälän hyväksi tehdystä työstä kulttuurin saralla.
Irmeli Lehtinen
baletti

Irmeli on toiminut balettipedagogina jo 50 vuoden ajan opettaen lukuisia tanssijan alkuja Lempäälässä ja toimii tällä hetkellä baletin sijaisopettajana sekä pehmeän baletin opettajana. Pirkanmaan Tanssiopisto toimii jatkumona hänen perustamalleen Balettikoulu Irmeli Lehtiselle (v.1974-2004). Irmeli aloitti tanssin Tampereella Liisi Hallaksen oppilaana, jonka jälkeen työskenteli tanssijana Tampereen Teatterissa ja muualla ympäri Suomea. Sitten tie vei ulkomaille ja hän esiintyi usean vuoden ajan Ranskassa, Saksassa ja Espanjassa eri tanssiryhmissä. Myöhemmin hän palasi takaisin Suomeen ja suoritti tanssinopettajan tutkinnon. Myös tanssiopiston puvustus on paljolti Irmelin käsialaa.
Outi Vilonen
baletti, karakteritanssi

Outilla on takanaan pitkä ura niin balettipedagogina, koreografina kuin tanssijanakin. Hän on saanut tanssialan koulutuksen Hollannissa Brabants Conservatoriumissa sekä opiskellut mm. Moskovassa ja Tallinnassa. Hän on toiminut tanssijana mm. Aurinkobaletissa, Tanssiteatteri Danscossa ja useissa teattereissa sekä tehnyt koreografioita monissa teattereissa ympäri Suomea ja lukuisia myös TV:lle. Outi on toiminut baletin päätoimisena opettajana tanssiopistolla vuodesta 2007. Vuonna 2016 hänet palkittiin Balettipedagogit ry:n myöntämällä nimikkopalkinnolla. Tällä balettimestarilla on laji hallussa niin pedagogina kuin koreografinakin.
Satu Seppälä
nykytanssi, jazztanssi, baletti, showjazz

Satu on vahvan baletin pohjan omaava tanssin monitaituri, joka on saanut tanssinopettajan koulutuksen Turun Ammattikorkeakoulun Taideakatemiassa sekä suorittanut ylemmän amk-tutkinnon Hämeen ammattikorkeakoulussa. Tanssijan ammatillisen koulutuksen hän on saanut Turun Konservatoriossa. Tanssiopistolla Satu on toiminut päätoimisena opettajana syksystä 2009. Satun tunneilla ei voi olla innostumatta!
Henna-Riikka Seima
hip hop, street dance, showtanssi

Henna-Riikka on valmistunut tanssinopettajaksi Oulun ammattikorkeakoulusta ja liikunnanohjaajaksi Haaga-Helian ammattikorkeakoulusta. Hän kouluttautuu jatkuvasti myös New Yorkissa. Street- ja showlajeista on opetuskokemusta on kertynyt yli 15 vuoden ajalta eri puolilta Suomea. SM-kisoista on menestystä tullut sekä tanssijana että koreografina. Henna-Riikka ottaa mielellään opetukseen vaikutteita myös muista tanssilajeista ja pitää tärkeänä perusteiden hallintaa ja samanaikaisesti tanssijoiden kannustamista kohti omaa persoonallista tanssityyliä. ‘Henkka’ on todella tsemppaava opettaja ja on opettanut tanssiopistolla vuodesta 2008.
Alina Siren
baletti, lastentanssi, tanssii taaperon kanssa

Alina on erityisesti balettiin ja lastentanssiin perehtynyt tanssinopettaja. Ammattiuransa hän on aloittanut tanssijana teattereissa, joissa toiminut myös koreografina ja ohjaajan assistenttina. Alina on opiskellut sekä kotimaassa ja ulkomailla ja täydentänyt opintojaan mm. Salzburg Orff -intituutissa sekä Progressing Ballet Technique -opinnoilla. Alina on pitkällä kokemuksella arvostettu lastentanssin ja baletin tanssipedagogi.
Julia Kelloniemi
Baletti, jazztanssi, showtanssi, tanssiteatteri

Julia on valmistunut tanssinopettajaksi Savonia ammattikorkeakoulusta päälajeinaan baletti ja jazztanssi. Hänellä on osaamista useista tanssilajeista ja hän arvostaakin monipuolisuutta ja rohkeaa eri tyylien yhdistelyä. Julia on tanssiopiston kasvatti ja on ollut mukana tanssiopiston toiminnassa jo opettajaopintojen ohella mm. PTO Alumnit ryhmän koreografina ja tanssileirin opettajana. Julia haluaa tunneillaan luoda iloisen ja turvallisen ympäristön, jossa jokainen pääsee loistamaan omana itsenään.
Juulianna Mäkelä
Musiikkiteatteri

Juulianna on tamperelainen näyttelijä, jolla on kokemusta teatterin lavoilta niin Tampereelta, Turusta, Lahdesta kuin Rovaniemeltäkin. Tyylilajit teoksissa ovat olleet musiikkiteatteria, musikaaleja, vakavaa draamaa, komediaa sekä lasten- ja nuortenteatteria. Kokemusta löytyy päärooleista ensemble- ja understudy-tehtäviin. Juulianna on opiskellut Lahden AMK:n musiikki- ja draamainstituutissa musiikkiteatterin ammattilaiseksi ja tehnyt töitä ammattilaisena vuodesta 2013 lähtien. Teatterinäyttelemisen lisäksi hänellä on oma musiikkiteatteriensemble Tytäryhtiö sekä kokemusta mm. äänikirjojen lukemisesta.
Ida Seluska
K-pop

Ida on tanssija, jolla on 18 vuoden tanssikokemus mm. baletista, nykytanssista ja katutanssilajeista. K-pop astui kuvioihin vuonna 2017 ja hän kuuluukin Suomen suurimman cover-ryhmän BACKPAIN DANCE CREW:n ensimmäisiin jäseniin. Ida on opettanut K-poppia sekä tuomaroinut useissa alan kilpailuissa mm. Seoul U-Stagessa 2023 ja Kotae-Popissa 2024. Lisäksi hän toimii K-pop tapahtumien tuotantotiimeissä. Idan tunneilla tekemisen keskiössä ovat uuden oppiminen ja hauskanpito. Kaikki ovat yhdenvertaisia ja tervetulleita tunneille.
Reetta Mäkinen
jazztanssi, akrobatia

Reetan ominta alaa ovat jazztanssi ja akrobatia, mutta hänellä on monipuolinen tanssikoulutus; näiden lajien lisäksi mm. baletti, nykytanssi ja hip hop. Opetuskokemusta on kertynyt kymmenen vuoden ajalta ja näistä useita vuosia tanssiopistolla. Reetta on toiminut myös tanssijana ja tehnyt koreografioita produktioihin (mm. Nääspeksit). Hän on koulutukseltaan myös DI. Kaudella 2025-2026 Reetta toimii akrtobatian intensiivikurssien opettajana.
Susanne Mäki-Krekola
commercial, latino show, street dance

Susanne on tanssiopiston oma kasvatti, jolla on monipuolinen ja pitkä tanssitausta. Tällä hetkellä Susanne tekee tanssiopistolla sijaisuuksia ja hänellä on opetuskokemusta kertynyt useita vuosia. Hän on osallistunut useisiin kilpailuihin menestyksekkäästi, myös SM-tasolla. Tanssijana hänellä päälajeina ovat katutanssilajit ja nykytanssi. Susanne on myös saksan kielen maisteri, josta hänellä on myös opettajan pedagogiset opinnot.
Lukuvuoden toiminta-ajat
Lukuvuoden toiminta-ajat 2025-2026
Syyslukukausi 18.8.-14.12.2025
– tunteja ei ole pyhäinpäivänä 1.11. ja itsenäisyyspäivänä 6.12. Syyslomalla vko 42 tunnit ovat alkuviikosta poikkeuslukujärjestyksellä.
Kevätlukukausi 12.1.-17.5.2026
– tunteja ei ole pääsiäisenä 2.-6.4., vappuna 30.4.-1.5. ja helatorstaina 14.5. Talvilomalla vko 9 ei ole tunteja.
Aikuisten avoimen tason tunnit
1.9.-30.11.2025 ja 12.1.-19.4.2026 / syksy 12x ja kevät 12x (Broadway jazz 12.4.2026 saakka)
Commercial dance
Aikuisbaletti
Nykytanssi
Broadway jazz
Pehmeä baletti (kertamaksullinen tunti)
Musiikkiteatterin opintojaksot
15.9.-14.12.2025 ja 12.1.-10.5.2026 /syksy 12x ja kevät 15x
Intensiivikurssit (INT)
K-pop
8.9.-12.10.2025 ja 12.1.-15.2.2026 / syksy 5x60min ja kevät 5x60min
PTO Alumnit
18.8.-14.12.2025 ja 12.1.-17.5.2026 / syksy 5x120min ja kevät 5x120min
Akrobatia
1.9.-28.9.2025 ja 12.1.-8.2.2026 / syksy 4x75min ja kevät 4x75min
Tanssii taaperon kanssa 1-3v
1.9.-2.11.2025 ja 12.1.-15.3.2026 / syksy 8x30min ja kevät 8x30min
Tapahtumakalenteri 2025-2026
06/25 PTO Summer leirit ja tunnit
08/25 PTO Back to Dance -esitykset 9.8.2025, Ideapark Lempäälä
08/25 PTO:n ek-ryhmien kick off 13.8.2025
08/25 Kauden aloitus 18.8.2025, Ideapark Lempäälä
09/25 Intensiivikurssien aloitus
09-/25 Syyskauden workshopeja
10/25 Avoimien ovien viikko tanssiopistolla 30.9.-6.10.2024
10/25 Syysloma Special tunnit 13.-14.10.2025 (syysloma -19.10.2025)
11/25 Valtakunnallinen jazztanssikilpailu 1.11.2025, Tampere
11/25 Estradi tanssikilpailu, pääkaupunkiseutu
11/25 Dance & Show tanssikilpailu, Bläk Boks, Ideapark
12/25 Joulunäytökset, Bläk Boks, Ideapark
01/26 Kevätkausi alkaa 12.1.2026
01/26 Valtakunnallinen balettikilpailu, Helsinki
01-/26 Kevätkauden workshopit
02/26 Omat Tanssit -iltapäivä, oppilaiden omat koreografiat, Pii Poo
03/26 HML Dance tanssikilpailu
04/26 Estradi tanssikilpailu, Helsinki
04/26 BalettiPaletti näytös, Suomen Kansallisooppera, Helsinki
05/26 Pyörre tanssitapahtuma, Tampere
05/26 Tanssiopiston näytökset, Tampere-Talo
05/26 Dance & Show tanssikilpailu, Tampere
06/26 Kuopio Dance Festival
06-08/26 PTO Summer leirit ja tunnit
Kalenterin ulkopuolella lisäksi muita tapahtumia, esiintymisiä ja kursseja, joista tiedoitetaan lähempänä.
Koulutussäännöt
1. Ilmoittautuminen
Oppilas saa osallistua tunneille kun oppilaspaikka on varattu ja ilmoittautumislomake on asianmukaisesti täytettynä palautettu. Ilmoittautuminen on sitova ja voimassa sekä syys- ja kevätlukukauden ellei sitä ao.ohjeistuksen mukaan peruta. Huom! Ensimmäisen tunnin voi kokeilla maksutta ja tunti veloitetaan vasta opintojen jatkuessa ensimmäisenä tuntikertanana. Mikäli oppilas ei jatka kokeilukerran jälkeen, tulee siitä ilmoittaa sähköpostitse kolmen vuorokauden sisällä kokeilusta oppilaspaikan vapautumiseksi ja tällöin ilmoittautuminen raukeaa. Muuten oppilaspaikka katsotaan varatuksi ja maksulliseksi. Suullinen ilmoitus opettajalle ei riitä.
2. Oppilaspaikan peruminen
Ilmoittautuminen on voimassa koko lukuvuoden eli syys- ja kevätlukukauden. Mikäli oppilas ei jatka kevätlukukaudelle tulee paikka irtisanoa 20.12. mennessä sähköpostitse. Kesken syys- tai kevätlukukauden keskeyttäneen lukukausimaksua ei palauteta.
Alle kouluikäisille on varattu mahdollisuus keskeyttää opinnot kauden alkuvaiheessa siten, että ilmoittaa tästä sähköpostitse tanssiopistolle syyslukukaudella 15.9. mennessä ja kevätlukukaudella 9.2. mennessä. Tällöin oppilaspaikka on varattu syyskuun/helmikuun loppuun saakka ja loppukauden maksu palautetaan. Tämä edellyttää paikan perumista yo. ohjeen mukaisesti.
3. Tuntimuutokset
Lukukauden aikana ryhmää/lajia voi vaihtaa sopimalla siitä aina erikseen. Ylemmälle tasolle siirrytään vain opettajan suosituksesta. Tästä ja lukuvuoden aikana muista tulevista muutoksista esim. yhteystietojen muutokset tulee tehdä kirjallinen ilmoitus (sähköposti tai kirje).
4. Hinnat ja maksukäytännöt
Tutustu hinnoitteluun ennen ilmoittautumista: Hinnat
5. Poissaolot ja korvauskäytännöt
Poissaoloja ei korvata rahassa, vaan ne voi korvata oman tai alemman tason tunneilla 2:n kuukauden sisällä. Korvaustunneista tulee sopia aina etukäteen opettajan kanssa tai ottamalla yhteys tanssiopiston toimistoon. Pitkäaikaisissa sairauspoissaoloissa (1kk-) voidaan maksumuutoksista sopia seuraavaan laskuun lääkärintodistusta vastaan. Arkipyhille osuvat tunnit, jolloin ei ole opetusta ovat myös korvattavissa. Tunteja voi korvata myös sopivan tasoisella muun lajin tunnilla. Ilmoita muutenkin poissaolostasi opettajallesi esim. tekstivitestillä. Opettajien puhelinnumerot löydät yhteystiedot -sivulta.
6. Vastuu
Tanssiopistolla on voimassa oleva vastuuvakuutus, joka on voimassa tuntien ajan. Tämä ei kuitenkaan korvaa venähdyksiä, revähdyksiä, liukastumisia jne. Suosittelemme oppilaille omaa henkilökohtaista tapaturmavakuutusta. Ilmoitathan, jos oppilaalla on jokin sairaus joka opettajan olisi hyvä tietää. Opettaja on vastuussa oppilaista vain oppitunnin ajan, joten varsinkin pienempien oppilaiden saattajien on tärkeää huolehtia lapsesta saliin siirtymiseen saakka ja heti tunnin loputtua. Lapsi kannattaa myös ohjeistaa, että mikäli saattaja myöhästyy, hän halutessaan voi tulla myös tanssisalin puolelle odottamaan ja seuraamaan seuraavaa tanssituntia.
Emme vastaa pukuhuoneisiin jätetyistä tavaroista. Arvotavarat kannattaa ottaa tanssisaliin mukaan. Saliin voi ottaa halutessaan myös kaikki tavaransa kenkiä myöden. Tällöin tulee kuitenkin varata yksi iso kassi, johon saa kaiken mahtumaan ja jotta tavarat eivät kuljeksi irrallaan.
7. Muutokset opetuksessa
Opettajan sairastuessa tai muun esteen ilmetessä tunnit ovat normaalisti sijaisen toimesta tai tunti voidaan joutua siirtämään tai oppilaalle tarjotaan aina korvaava tunti. Tanssiopisto pidättää oikeuden lukujärjestys- ja opettajamuutoksiin esim.tilanteessa mikäli ryhmään ei ole tarpeeksi osallistujia.
Huom! Esim. pandemiatilanteessa lähiopetusta voidaan joutua antamaan vaihtoehtoisella tavalla lyhytaikaisesti, ja tällöin oppilas sitoutuu osallistumaan opetukseen korvaavalla tavalla. Tämänkaltaisessa erikoistilanteessa voi opetus tanssiopiston toimesta olla myös tauolla ja mikäli opetusta ei järjestetä tämä huomioidaan oppilasmaksuissa.
8. Tiedotus
Syys,- kevät- ja näytöstiedotteet jaetaan pääasiassa paperiversiona, jonka olemme havainneet tavoittavan parhaiten molemmat, sekä oppilaan että huoltajan. Käytämme myös sähköposti- ja tekstiviestitiedotusta asiasta ja kiireellisyydestä riippuen. Huolehdithan, että yhteystietosi ovat ajantasalla. Päivitämme ajankohtaisia asioita myös nettisivuillamme ja somessa.
9. Kuvien käyttö
Tanssiopistolla dokumentoidaan oppilasryhmien työskentelyä. Video- ja kuvamateriaalia voidaan käyttää myös markkinointijulkaisuissa, nettisivuilla, somessa ja opetustarkoitukseen. Mikäli et halua antaa suostumustasi kuvien käyttöön, mainitse siitä ilmoittautumisen yhteydessä.
10. Tuntietiketti
- Tanssisaleihin siirrytään aina opettajan luvalla. Jos joku muu tanssisali on hetken tyhjä ennen/jälkeen oman tuntisi alkamista tai loputtua, sinne ei ole lupaa mennä.
- Tanssiopiston oleskelutilat eivät ole tarkoitettu pukuhuoneeksi eikä vaatteiden säilytystilaksi, joten käytäthän siihen tarkoitettuja tiloja.
- Saavu ajoissa tunnille ja käyttäydy rauhallisesti pukeutumis- ja muissa tiloissa.
- Huomioithan, että edellisen tunnin oppilaat pääsevät sujuvasti pois tanssisalista, odota vuoroasi sivussa.
- Keskity tunneilla opetukseen, suo tanssirauha itsellesi ja muille.
- Ole reilu kaveri kaikille ja kannusta.
- Kiusaamiseen tanssiopistolla on nollatoleranssi!
- Pukeudu tunnille asianmukaisiin varusteisiin.
- Sulje puhelin ja laita purkka roskikseen.
- Käythän WC:ssä ennen tuntia.
- Ethän tule sairaana tunnille. Tuntia voi tulla seuraamaan ja on ihan suositeltavaakin, jos olet jo hyvällä mallilla toipumisessa ja tauti ei ole enää tartuntavaiheessa. Poissaoloista ilmoita opettajallesi.
Pukuohjeistus
Pukuohjeistus lukuvuodelle 2025-2026 /Pirkanmaan Tanssiopisto
Lastentanssin, esibaletin ja baletin luokilla oppilaat hankkivat yhtenäiset asut. Pukuja myy Ballerina & Liikunta Hämeenkadulla Tampereella sopimushinnoin. Liikkeessä tiedetään minkälainen puku/tossut millekin tunnille olisi tarkoitus hankkia, kun kerrot mistä olet. Kaikista muista liikkeen tuotteista saat myös 10 %:n alennuksen, kun kerrot olevasi Pirkanmaan Tanssiopiston oppilas. Pukujen hankinta ei ole mitenkään sitovaa ko.liikkeestä, vaan sen voi toki hankkia muualtakin. Pukujen hankinnalla ei ole mikään kiire, jos ensin haluaa katsoa innostuuko oppilas harrastamaan.
Varustetilaukset on mahdollista tehdä myös verkkokaupan kautta: www.ballerinajaliikunta.fi
kun käytät verkkotilauksessa koodia PTO10 niin saat alennuksen tanssitarvikkeista
Lastentanssi ja esibaletti
Harjoituspuku vaal.pun. lycra, pienillä hihoilla ja kiinteällä pienellä tyllihameella. Tossut puuterinväriset kangasharjoitustossut ja valk.sukkahousut.
Pojat balettiluokilla: valkoinen t-paita, hihaton tai pienellä hialla, mustat trikoot ja mustat baletin kangasharjoitustossut.
Baletti 1
Harjoituspuku hihaton helmallinen laventelin värinen (Daria) Huom! Tossut puuterinväriset kangasharjoitustossut ja puut.väriset harj.trikoot.
Baletti 2/3
Harjoituspuku perhoshihallinen valkoinen (BL). Huom! Puvut saatavilla liikkeestä heinä-elokuun vaihteessa, mutta sovituskoot löytyvät jo. Valkoinen kuminauhallinen irtohame, lyhyt malli (tunneille mukaan, ei päällä). Tossut puuterinväriset kangasharjoitustossut ja puut.väriset harj.trikoot.
Baletti 4
Harjoituspuku sama kuin viime vuonna eli pienihihainen lilan värinen (Melodie). Valkoinen kuminauhallinen irtohame, lyhyt malli (tunneille mukaan, ei päällä). Tossut puuterinväriset kangasharj.tossut ja puuterinväriset harj.trikoot. Kärkitossut.
Baletti 6
Harjoituspuku sama kuin viime vuonna eli kapea olkaiminen ristikkoselkäinen tummansininen (Michelle). Valkoinen bal.kietaisuhame lyhyt malli. (tunneille mukaan, ei päällä) Tossut puuterinväriset kangasharj.tossut sekä puut. väriset harj.trikoot. Kärkitossut.
Baletti 8
Harjoituspuku sama kuin viime vuonna eli hihaton ylhäältä pitsisomisteinen ja nappikiinnitys niskassa, musta (Ballet Rosa). Musta bal.kietaisuhame lyhyt malli. Tossut puuterinväriset kangasharjoitustossut sekä puut.väriset harjoitustrikoot. Kärkitossut.
Jazztanssi
Jazztanssissa suositellaan käytettäväksi nude (tan) värisiä nauhatonta mallia olevia jazztossuja. Mustat trikoot/legginsit, jazztanssihousut tai tanssishortsit, harjoituspuku tai kiinteä t-paita/toppi.
Nykytanssi, showtanssi
Paljaat varpaat tai päkiätossut (FootUndezz). Trikoot, jazzhousut, harj.puku tai kiinteä t-paita/toppi. Sukat voi olla mukana kassissa, sillä joissakin harjoitteissa niitä saatetaan tarvita.
Hip hop, street, commercial, K-pop
Kevyet, lenkkarimaiset kengät taipuisalla/joustavalla pohjalla. Kenkien pohjan on sovelluttava tanssimatolle, joka on luonnostaan pitävä. Kenkä voi siis olla pohjaltaan liukkaampi. Huomioithan, että kengän pohjasta ei lähde väriä! Verkkarit, t-paita tms. joustava vaatetus.
Muilla tunneilla; asianmukaiset varusteet, opettajalta lisätietoja. Asusteiden tulee olla joustavia eikä
vartalon liikkeitä peittäviä ja ennen kaikkea niin että liikkuminen tuntuu mukavalta.
Hiukset sidotaan balettitunneilla nutturalle ja muilla tunneilla kiinni. Ei roikkuvia irtohiuksia kasvoilla tunneilla, ja muistathan ottaa korut ja kellon pois tunneilla.
PS. Kännykät laitetaan äänettömälle tunnin ajaksi ja niitä ei käytetä tunnin aikana.
Erikoiskoulutus- ja kisaryhmät
Pirkanmaan tanssiopiston erikoiskoulutusryhmät toimivat myös kisaryhminä. Näiden lisäksi on vuosittain erillisiä kisaryhmiä, jotka koetanssien kautta muodostavat ryhmän jokin tietty kilpailu jo mielessä.
Erikoiskoulutusryhmiin hakeudutaan opettajan suosituksesta ja/tai koetuntien kautta. Ryhmät edellyttävät sitoutumista ja säännöllistä läsnäoloa paitsi ek-tunneilla niin myös kaikilla oppilaan opinto-ohjelmaan kuuluvilla viikkotunneilla sekä koreografiaharjoituksissa. Oppilaan opinto-ohjelmaan vaaditaan tietty treenimäärä viikossa ja nykyiset oppilaat saavat tuntisuositukset ennakkoilmoittautumisen yhteydessä. Ryhmään sitoudutaan vuodeksi kerrallaan ja ryhmän kokoonpano arvioidaan myös vuosittain.
Ek-ryhmiin voidaan ottaa uusia oppilaita myös kesken lukuvuoden opinto-ohjelman ja oppilaan taitojen salliessa (huom! kehittyminen tapahtuu jokaisella omaan tahtiinsa) sekä myös siirtää ryhmästä pois pätevästä syystä (esim.jatkuvat poissaolot myös muilta treenitunneilta). Ek-ryhmät on tarkoitettu oppilaille, jotka haluavat kehittyä monipuolisesti ja nopeammin teknisissä taidoissa sekä erityisesti esiintyjinä. Edistyessä ryhmät kehittävät myös valmiuksia mahd. ammatilliseen koulutukseen hakeutumiseen.
Erikoiskoulutusryhmät osallistuvat alan kilpailuihin ja tapahtumiin 1-3x vuodessa, mutta tulee huomioida vuosittain, että säännöt kilpailuissa/tapahtumissa ikäryhmistä voivat olla tiukkoja ja mikäli oppilaan ikäryhmä poikkeaa ryhmän yleisestä ikäjakaumasta, välttämättä ei aina pääse osallistumaan koko ryhmänä samoihin esitystilanteisiin. Samoin uutena oppilaana ryhmään tulevan tulee ymmärtää, että heti ei pääse mukaan jo harjoitettuun koreografiaan. Ryhmälle voidaan tehdä myös pienryhmäkoreografioita ja sooloja. Tärkeää on myös huomioida, että suurimpaan osaan kilpailuista/tapahtumista järjestetään esikarsinnat, joten tanssiopiston pääsy esiintymään ei ole itsestäänselvää. Harjoitusprosessi sinällään on erittäin tärkeä osa opintoja.
Baletin erikoiskoulutus EkA
- baletti 8 oppilaille, opettajan suosituksesta/koetanssin kautta, valmius vahvaan kärkitossutyöskentelyyn
- balettituntien sivuaineena jazz, show tai nyky väh. 1x vko
- ryhmän ikäsuositus 15v-
- osallistuminen esiintymisiin/kilpailuihin
- PTO:n kisaryhmien yhteinen Kick off tapahtuma ja mahd. ylimääräiset harjoitukset
Baletin erikoiskoulutus EkB
- lisäopintoja balettiluokan 6 oppilaille, opettajan suosituksesta/koetanssin kautta, valmius aktiiviseen kärkitossutyöskentelyyn
- balettituntien sivuaineena jazz, show tai nyky väh. 1x vko
- ryhmän ikäsuositus 12-14v
- osallistuminen esiintymisiin/kilpailuihin
- PTO:n kisaryhmien yhteinen Kick off tapahtuma ja mahd. ylimääräiset harjoitukset
Baletin erikoiskoulutus EkC
- lisäopintoja balettiluokan 4 oppilaille, opettajan suosituksesta/koetanssin kautta, valmius perustason kärkitossutyöskentelyyn
- balettituntien sivuaineena jazz, show tai nyky väh. 1x vko
- ryhmän ikäsuositus 10-12v
- osallistuminen esiintymisiin/kilpailuihin
- PTO:n kisaryhmien yhteinen Kick off tapahtuma ja mahd. ylimääräiset harjoitukset
PTO Poppaset Ek
- painotus koreografia, jazz ja lyrical
- opettajan suosituksesta/koetanssin kautta, aktiivinen tanssitausta
- ryhmään valitulta edellytetään lisäksi säännöllisesti väh. 3 muuta viikkotuntia. Näistä vähintään yhden tulee olla balettitunti ja yhden jazzin tekniikkatunti.
- ryhmän ikäsuositus 12-14v
- osallistuminen esiintymisiin/kilpailuihin
- PTO:n kisaryhmien yhteinen Kick off tapahtuma ja mahd. ylimääräiset harjoitukset
PTO Popparit Ek
- painotus jazz, koreografia
- opettajan suosituksesta/koetanssin kautta, aktiivinen tanssitausta
- ryhmään valitulta edellytetään lisäksi säännöllisesti väh. 2 muuta viikkotuntia. Suositus 2xbaletti/vko. Vaihtoehtoisesti väh. 1xbaletti ja 1xjazz
- ryhmän ikäsuositus 10-12v
- osallistuminen esiintymisiin/kilpailuun
- PTO:n kisaryhmien yhteinen Kick off tapahtuma ja mahd. ylimääräiset harjoitukset
PTO Street Juniors Ek
- koetanssin kautta, aikaisempaa kokemusta katutanssilajeista
- ryhmään valitulla tulee olla ek-ryhmän tunnin lisäksi toinen streetin lajitunti. Lisäksi suositus yhdelle vapaavalintaiselle viikkotunnille
- lisäksi opintoihin sisältyy koreografian teematunnit 1x2h ja hip hop choreo workshopit 2x90min syyskaudella sekä samoin kevätkaudella
- ikäsuositus 12-15v
- osallistuminen esiintymisiin/kilpailuihin
- PTO:n kisaryhmien yhteinen Kick off tapahtuma ja mahd. ylimääräiset harjoitukset
PTO Contemp
- nykytanssin koreografia-/kisaryhmä, joka katsotaan projektikohtaisesti vuosittain
- koetanssin kautta, useamman vuoden tanssitausta
- ikäsuositus 14-18v
PTO Dancers
- esiintyvä edistyneiden ryhmä, joka katsotaan projektikohtaisesti vuosittain
- aikuiset 15v+